Termillä ”straight acting” kuvataan homoseksuaalia miestä, jonka tapa käyttäytyä vastaa perinteistä heteromiehen stereotyyppiä. Termi yhdistetään usein homomiehiin, jotka ilmaisevat perinteisenä miellettyä maskuliinisuutta joko omasta taipumuksestaan tai keinotekoisemmin esimerkiksi mahtuakseen yleisesti hyväksyttyyn normiin.

Esiintymisen lisäksi Niemi on itse myös kirjoittanut ja ohjannut tämän henkilökohtaisista kokemuksista ammentavan komedian. Se esittää kysymyksen: miten täyttää uskottavan miesnäyttelijän rooli homoseksuaalina miehenä?

MONOLOGI ASETTUU kevyesti Teatteri Viiruksen näyttämölle. Anssi Niemen lisäksi lavalla on vain metallinen pöytä ja vaaterekki. Heti esityksen alussa Niemi menee suoraan asiaan ja yleisöä kohti kysyen, kuinka suurella prosenttiluvulla arvioiden hän vaikuttaa homolta. Katsojia naurattaa, mutta monet ovat kovin epäröiviä vastaamaan.

Seuraavaksi Niemi esittelee homouden representaation historiaa elokuvissa. Homorooleja tuntuu näytelleen miltei pelkästään heteromiehet. Tom Hanks kuoli aidsiin Philadelphiassa, Sean Penn taisteli Harvey Milkina ihmisoikeuksien puolesta San Franciscossa. Lista on pitkä ja vastinpareja löytyy myös Suomesta. Homoseksuaalille näyttelijälle tuntuu jäävän podcastit ja erilaiset juontopestit televisiossa.

Esitys risteilee katsojien kanssa keskustelevan, stand up -tyylisen puheen ja perinteisempien kohtausten välillä, joissa Niemi vieraannuttaa itsensä yleisöstä näyttelijäuraansa aloittelevalla Aatu-nimisellä hahmolla, joka kaikkein eniten haluaa olla hyvä näyttelijä.

Kohtaukset raottavat verhoa teatteri- ja elokuva-alan todellisuuteen. Vaikka katsojalle ei missään vaiheessa tarkenneta missä raja todellisen ja keksityn välillä kulkee, tuntuvat kohtaukset omakohtaisilta. Töitä etsiessään Aatun eteen osuu mitä erikoisimpia ja oudompia casting-tilanteita ja ohjaajia. On tökeröä kommentointia ja muutenkin täyttä osaamattomuutta työskennellä seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen kanssa.

Straight Acting on tekstipainotteinen mutta kokonaisuudessa on myös vahvan fyysisiä hetkiä, kuten ronskin pitkälle viety strippaus sekä hupaisa kohtaus, jossa Aatu ammentaa heteroroolinsa seksuaalisuutta rotan fysiikastata.

ESITYKSESSÄ KOROSTUU kysymys representaatiosta, mikä on alalla jo jonkin aikaa keskustelua herättänyt aihe. Kuka saa näytellä ja ketä? Toisaalta näyttelijän työ on esittää toista ihmistä, mutta merkitystä on myös sillä, kuka roolia näyttelee. Näytteleekö homo homoroolin uskottavammin?

Niemi esittää ironisen ajatusleikin: ehkä heteron on lopulta helpompi näytellä homoa, sillä hänellä ei ole sitä samaa painolastia ja kokemusta kaikesta siitä kurasta, jonka läpi vähemmistöön kuuluva joutuu kahlaamaan. Homomiehen elämän ensimmäinen rooli on aina hetero.

Tosin Aatun hakiessa heteron viikinkikuninkaan rooliin, Straight Acting tulee näyttäneeksi, kuinka ahtaat ja älyttömät raamit voivat olla myös kolikon toisella puolella. Kohtaus on yksi esityksen hauskimmista.

Straight Acting puhuu paitsi yhteiskunnan mutta myös ihmisen sisäistetystä homofobiasta ja pelaa stereotypioilla. Se pyrkii toisaalta purkamaan niitä, mutta käyttää niitä samalla vahvasti tehokeinonaan, välillä provosoivastikin.

Vili Pääkön äänisuunnittelussa hyödynnetään monia pop-kappaleita, muun muassa Madonnaa on samplattu mukaan toimivasti. Pääkön äänet ja Jaakko Siirasen valosuunnittelu ovat oleellinen osa esityksen kerrontaa, jossa Niemi jongleeraa eri roolihahmojen välillä. Parhaimmillaan esitys on Niemen rikkoessa neljännen seinän ja ollessa suorassa ja välittömässä kontaktissa yleisönsä kanssa.